Paikallisuutiset

Himankalaisen Juhani Lindellin kuvatarinat muistetaan – Kettu ja Karhu seikkailivat vuosikymmenien ajan Raumankarin koululla

Seitsemän vuotta sitten Raumankarin koululta eläkkeelle jäänyt opettajaJuhani Lindell muistetaan piirtävänä opettajana, joka kuvitti tehtäviä, piirsi kuvaamataitoa yläluokille opettaessaan myös itse ja kertoi ala-asteikäisille kuvatarinaa Ketusta ja Karhusta.

Lindellin piirrokset ovat kuvittaneet myös lukuisia tiedotteita, teemalehtien kansia, onnittelukortteja ja erilaisten tapahtumien mainoksia. Hän on tehnyt myös logoja ja piirtänyt Masa-sarjakuvaa hengelliseen julkaisuun 20 vuotta ja kerran hänen kuvitustaan on nähty myös TV ykkösen lastenohjelmassa. Lisäksi hän on tehnyt öljyvärimaalauksia ja savitöitä.

– Ketun ja Karhun tarina lähti vuodesta -85. Vein aina yhtä ikäluokkaa koko ala-asteen ajan ja kerroin tarinaa sopivassa kohtaa tunnin päätteeksi. Tarina oli opettavainen, kaverit olivat auttavaisia, ystävällisiä ja ahkeria ja seikkailuissaan aina heikomman puolella. Silti pyrin aina tekemään tarinasta hauskan ja se jäi aina jännittävään kohtaan, josta se jatkui viikon päästä, Lindell kertoo.

Tarina alkoi aina siitä, että Kettu ja Karhu istuivat mökissä ja söivät aamupuuroa.

– Lapset luulivat, että tarina oli aina valmis, mutta oikeasti en aloittaessani useimmiten tiennyt miten se etenee. Se kuitenkin vei myös piirtäjän mukanaan ja seikkailu eteni jokaisen liidun vedon myötä. Monesti ne löysivät aarteen tai tipahtivat maanalaiseen luolaan, josta lähti paljon käytäviä. Sieltä saattoi löytyä esimerkiksi erakko. Vain kerran jäin kiinni, kun yksi oppilaista huomasi, että opehan keksii tarinaa samalla, kun piirtää, Lindell muistelee nauraen.

Usein piirrokset päätyivät oppilaiden toiveesta myös väritystehtäviksi. Kettu ja Karhu ovat olleet myös oppilaiden joulukorttien aiheena.

– Kun jäin eläkkeelle, entiset oppilaani, jotka olivat jo yhdeksännellä luokalla, pyysivät piirtämään heille vielä yhden Kettu ja Karhu -jutun. Luulen, että tarinat ovat jääneet mieleen aika monelle. Kettu ja Karhu -jutut jatkuvat nykyisin iltasatuina lastenlasten yövierailuilla mummulassa.

Lindell kertoo käyttäneensä piirtämistä paljon opetuksessa. Opettaja piirsi kuvan ja oppilaat saivat kirjoittaa kuvasta tarinan tai toisin päin.

– Teimme koulussa esimerkiksi Himangan kirkkolaivasta noin 20 sivun mittaisen tarinan. Lapset kehittelivät legendaarista tarinaa ja minä piirsin kuvat siihen. Koen, että tarinaan osallistuminen innosti kirjoittamisessa niitäkin oppilaita, jotka eivät kokeneet kirjoittamista lempiaineekseen. Viikon kirjoitustehtävä oli yleensä oman piirrokseni kertomus, jonka vaatimustaso ja vaikeusaste vaihtuivat ikäluokkien myötä.

Jo pienestä pojasta lähtien Lindell on kirjoittanut päiväkirjaa ja osan päivän tapahtumista hän piirtää.

– Piirtäminen ja kirjoittaminen ovat aina olleet minulle luonteva tapa ilmaista itseäni. Minulla on kolme siskoa ja he saivat joululahjaksi kauniit lukolliset päiväkirjat. Olin pieni poika ja ihmettelin, että enkö minä saa päiväkirjaa. Niinpä sain ruutuvihkon, josta tuli ensimmäinen päiväkirjani. Sen ensimmäinen merkintä on vuodelta 1961 ja sen olen kirjoittanut niin täyteen, että merkintöjä on kannessakin, Lindell kertoo.

Satunnaisiin päiväkirjamerkintäihin on kuvitettuna omien poikien synnytyskertomukset, lasten kehitysten vaiheet, matkat sekä viime keväinen lonkkaleikkaus, josta lähti piirros myös sen suorittaneelle kirurgille.

– Vuosikymmenien aikana piirtäminen on parantunut, vaikka tyyli on pysynyt samana. Pidän siitä miten aika on muuttanut omaa piirtämistäni, Lindell arvioi.

Lindelillä on piirtämisessä tietynlainen humoristinen ote, mutta tilanne ja henkilöt ovat niistä kuitenkin tunnistettavissa.

– Piirrän näkömuistin avulla ja pääsen helposti takaisin hetkeen, jonka haluan piirrokseen tallentaa, Lindell kertoo.

Lindell toteaa vaatimattomasti, että ei osaa pitää itseään taitavana piirtäjänä ja sanoo, että lahjakkaalle oppilaalle oli helppo antaa kuvaamataidosta hyvä numero, kun osaaminen oli selkeästi nähtävissä.

– Pidän siitä, että taulut tai piirrokset eivät ole valokuvamaisen tarkkoja. Kädenjäljen pitää näkyä teoksessa. Vasta silloin se puhuttelee katsojaa.

Lindellin käden taidot ovat osittain luultavasti peräisin äidiltä.

– Äiti maalasi myös öljyväreillä ja meillä on ollut yhteinen näyttely pari kertaa Tapiontuvalla ja Kannuksessa.

Vaikka eläkkeelle jäämisestä on jo vuosia, maalaamiseen ja keramiikan tekemiseen ei ole riittänyt aikaa.

– Päiväkirjojen kirjoittaminen ja piirtäminen on jatkunut, mutta muuten arki on ollut täyttä. Piharakennuksen rakentaminen, seitsemän lapsenlapsen vaarina oleminen ja vapaa arki yleensä ovat pitäneet kiireisenä, Lindell sanoo.

Keramiikan tekeminen tuntuu kuitenkin houkuttelevalta ja kun aikaa löytyy, se on harrastus, jonka pariin Lindell haaveilee palaavansa. Aikanaan Itsetehdyt keramiikan sähköuuni ja dreija odottavat autotallissa.

– Savitöissä kiehtoo käsillä tekeminen, saven tunne käsissä sekä hahmojen ja muotojen luominen, Lindell kertoo.