Ihmiset

”Lakki päästä, kun hevosista puhutaan!” – Erkki Rautakoski oppi arvostamaan suomenhevosta jo nuorena

Rautiolaisen Erkki Rautakosken 50-luvun nuoruuteen kuului maatalon töihin osallistuminen. Työhevosena käytettiin suomenhevosta, sillä traktoria ei tuolloin vielä ollut.

1940 syntynyt Erkki Rautakoski on henkeen ja vereen hevosmies. Rakkaus hevosiin juontaa juuret lapsuuteen ja nuoruuteen, jolloin maataloissa hevonen oli apuna töissä.

– Se oli pakko olla. Meillä oli pieni tila, toistakymmentä hehtaaria ja 4–5 lehmää. Kotitöitä piti tehdä jo poikasesta lähtien.

15-vuotiaana Rautakoski oli isän mukana metsätöissä tekemässä tukkeja, pöllejä ja halkoja. Ne ajettiin tien varteen hevosella.

– Se oli viimeisen päälle ruumiillista työtä ja tervettä elämää. Ei se aina ollut mieluista, mutta vaihtoehtoja ei ollut.

Hevosia Rautakosken kotona oli yksi ja se oli suomenhevonen. Sillä tehtiin metsätöiden lisäksi pelto- ja heinätyöt.

Rautakoski näyttää kuvaa, jossa hän on suomenhevosen ja sen varsan kanssa.

– Lotta oli meillä vähän ennen kuin traktorihommat tulivat. Isä vaihtoi sen varsan sitten lehmään.

Suomenhevosta Erkki Rautakoski arvostaa yli kaiken. Ne olivat tosi vahvoja ja voimakkaampia kuin silloiset pienet traktorit.

– Pitäisi vieläkin ottaa lakki pois päästä, kun niistä puhutaan!

Se oli viimeisen päälle ruumiillista työtä ja tervettä elämää. Ei se aina ollut mieluista, mutta vaihtoehtoja ei ollut.

Rautakosken kotitalo oli Niemeläntien varrella ja lähellä sitä hän asuu edelleen. Sodan jälkeen hän muistaa kaikesta olleen puutetta.

– Mutta ei maatalossa, jossa oli lehmikarjaa, päivän ruoasta ollut suurta puutetta. Joimme täysimaitoa, johon muuten viilit piimivät hyvin ja lihaakin oli. Yksinkertaista maalaisruokaa.

Lastentaudeista Erkki Rautakoski muistaa sairastaneensa ainakin sikotaudin. Siihen hänelle pistettiin isolla neulalla penisilliiniä takapakaraan.

Vaatteet olivat äitien itse tekemiä. Kouluvaatteet olivat erikseen ja ne olivat parempia.

– Mutta eihän ne kosseilla tahtoneet hyvänä säilyä, hän virnistää.

Koulussa pääopettajana oli Osmo Tokola, jota Erkki Rautakoski sanoo edelleen kunnioittavansa.

– Silloin koulussa oli järjestys. Kun Osmo astui luokkaan, meikäläiset pahankuriset kossitkin hiljenimme. Ja jos menimme mahdottomiin, niin meitä rangaistiin.

Rautakoski muistelee rangaistuksena olleen luokan edessä seisominen kädet sivulle suorana nostettuna. Jos kädet eivät pysyneet suorana, opettaja kävi karttakepillä näppäämässä.

Jos kädet eivät pysyneet suorassa, opettaja kävi karttakepillä näppäämässä.

Oppilaita Raution koulussa oli, Rautakosken muistin mukaan satakunta ja opettajia oli kolme.

– Kouluun mentiin 7-vuotiaana. En nyt muista kauanko sitä käytiin, mutta minäkin kävin sen päälle vielä vuoden vapaaehtoista jatkokoulua.

Polkupyörät olivat tuolloin harvinaisia, mutta Rautakoskella oli pyörä jo alakoulussa. Se oli naistenpyörä, jonka hänen isänsä oli ostanut naapurilta. Rippikouluikäisenä hän sai uuden pyörän, joka oli miesten mallia.

Koulukavereista Erkki Rautakoskelle on jäänyt mieleen etenkin vaatturin poika Kalervo, joka oli mestari soittamaan harmoonia ja muutenkin oma persoonansa.

– Kun opettaja Tokola meni omalle puolelleen ruokatunnilla, niin monesti tahdoimme Kalervoa soittamaan Säkkijärven polkan tai mitä tahansa. Mutta jos opettaja kuuli, niin se loppui heti.

Kerran Kalervo joella luistellessaan, tosin ilman luistimia, tippui kaulaa myöten virtapaikkaan. Hän oli pitänyt jään reunasta kiinni, kun kaveri Matti juoksi hakemaan apua suutarilta.

– Kalervo oli huutanut isosti, että tulleeko se suutari vai heitänkö irti? Hän jaksoi vielä siinä tilanteessakin heittää kaiken läskiksi, Rautakoski nauraa.

Kylän nuoret eivät Rautakosken mukaan isommin kokoontuneet missään, kun alkuun ei ollut paikkojakaan siihen. Mitään piirejä ja kerhojakaan ei ollut.

– Alavieskantien varteen tuli myöhemmin baari, jossa oli pajatso ja siellä myytiin limukkaa ja olutta. Ei sielläkään usein käyty.

Alavieskantien varteen tuli baari, jossa oli pajatso ja siellä myytiin limukkaa ja olutta.

Urheilua ja liikuntaa harrastettiin paljon. Vanhan pappilan luona olevalla urheilukentällä nuoret pelasivat jalkapalloa ja pesäpalloa, hyppäsivät korkeutta ja juoksivat.

– Opettaja Osmo Tokola piti talvella joka viikko kilpahiihdot ja kesällä kentällä oli juoksukilpailuja. Maantiellä taisi ainakin kerran olla kilpa-ajoa pyörällä.

Rautakoski toteaa heidän nuorten olleen hyvässä kunnossa eikä ylipainoa ollut kenelläkään.

Kun uusi koulu tuli, siellä oli urheiluhuone, jossa oli mahdollisuus painonnostoonkin. Käsityötunneilla voimistelusalissa tehtiin käsitöitä.

Elokuvat olivat suosittuja heti sodan jälkeen. Rautiossa niitä näytettiin nuorisoseuralla, jossa pidettiin myös iltamia.

– Etenkin länkkärit ovat jääneet mieleeni ja niitä on tullut katsottua televisiosta myöhemminkin.

Sekatavarakauppoja Rautiossa oli useitakin. Niistä ostettiin irtokarkkeja, jos niitä vain sai. Rautakoski huomauttaa, ettei raha ollut silloin itsestäänselvyys.

– En nyt muista milloin appelsiinit tulivat kauppoihin, mutta hedelmät olivat kuitenkin harvinaisia.

Työpaikoista ei passannut tuolloin kranttuilla, vaan oli otettava vastaan se työ minkä sai. Rautakoski muistelee olleensa töissä paikallisessa puusepänverstaassa neljänä vuotena.

– Teimme ovia ja ikkunoita, parirekiä ja kirkkoon arkistokaapitkin muun muassa.

Niemelän putkifirmassa työskennellessään Rautakoski oli apumiehenä tekemässä putkitöitä Kalajoen ensimmäiseen hotelliin, joka rakennettiin Hiekkasärkille.

– Serkkupojan kanssa ostettiin sitten vanha puutavara-auto. Siitä alasta tuli minulle elinikäinen ammatti, sillä ajoin puutavararekkaa 60 vuotta omassa yrityksessäni. Nyt poika jatkaa työtäni Rautakoski Oy:ssä.

Vappupäivänä syntynyt Rautakoski tietää, että jos hän olisi ollut tyttö, nimeksi olisi tullut Vappu Mirjami, sillä äiti oli Mirjami.

– Vappuna meillä nuorilla oli vappuviuhkat ja silloin piti maatalossa nostaa perunansiemenet itämään. Äiti leipoi munkkeja ja teki itse simaa, hän muistelee.

Vappumarsseja Rautiossa ei järjestetty, mutta Kalajoen Plassilla sellaisia oli. Niitä ei lähdetty katsomaan, sillä jo matka oli liian pitkä pyörällä ajettavaksi.

– Marssimaan minua ei olisi saanut edes maksun edestä! Ei ole mikään salaisuus, että olen ikäni ollut keskustalainen.

Vappumarssille minua ei olisi saanut edes maksun edestä!

Armeijan Erkki Rautakoski kävi Oulun Hiukkavaarassa.

– Sen reissun tuonteja on toinen puoliskoni, Rautakoski naurahtaa ja viittaa vaimoonsa Annaan.

Palveluksesta pääsi iltalomille kaksikin kertaa viikossa ja silloin he kävivät tansseissa ja jopa ravintolassa.

– Olin autonkuljettajana ja paljon kävimme armeijan pienemmällä maastoautolla tanssireissuilla. Se vaati kuitenkin järjestelyjä, sillä ei armeijan kamppeet päällä voinut minne tahansa mennä eikä autokaan olisi saanut tuollaisiin reissuihin käyttää, Rautakoski vinkkaa silmää.

Hevosia Erkki Rautakoskella on edelleen neljä, joista kaksi suomenhevosia. Yhdessä vaimonsa kanssa hän hoitaa niitä päivittäin.

– Aamulla puoliseitsemältä mennään tallille ensimmäisen kerran ja viimeiset heinät ja porkkanat annamme niille iltayhdeksältä. Päivällä hevoset ovat ulkona ja välillä käyn niitä treenaamassakin.

Rautakosken kanssa hyppäämme hänen autoonsa ja ajamme lähistöllä olevien hevosten luokse. Suomenhevonen Etusorja tulee oitis hänen luokseen rapsuteltavaksi. Rautakoski ottaa porkkanan taskustaan.

– Me syömme nykyisin samoja porkkanoita, hän tuumii tarjotessaan herkkua arvostamalleen hevoselle.

Juttu on osa Kalajokiseudun juhlavuoden juttusarjaa, jossa eri-ikäiset ihmiset kertovat nuoruudestaan Kalajoella.