Kalajoki on livemusiikin mekka – Viime vuonna tapahtumia oli eniten Suomessa asukaslukuun suhteutettuna
"Tykkään tehdä töitä ja askarrella kaikenlaista" – Tällaisia ovat kohta 70-vuotiaan monitoimiyrittäjä Mikko Okkosen työpäivät
Rautiossa tehdään taas historiaa: Kyläyhdistys osti nuorille oman talon – ”Paljon sohvia, pleikkari, biljardipöytä ja telkkari olisivat ihan jee!”
Kalajoen keskustaajamaan tulossa uusi iso leikkipuisto – Nykyisistä leikkipuistoista 12 tullaan poistamaan
S-market Himangan verkkokauppa on otettu hyvin vastaan – Ruokarobotit tulossa Kalajoen S-markettiin ja ABC:lle
Yli 60 metriä pitkä valaistu halkopino on valmis – Mutkalammin tuulipuiston taideinstallaatiota tehdessä paukkuivat sekä aikataulu että budjetti
Kalajoella sähköverkon maakaapelointi hyvällä mallilla – Lue millä alueilla sähkö siirtyy maan alle seuraavaksi
Hannes-myrsky teki tuhoja Vuorenkallion hautausmaalla – ”Sydän kylmänä pelkäsin, että kaatuvatko kirkon ympärillä olevat vanhat puut”
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
Tomi Isopahkalan tekemät majakat on asennettu Marinan aallonmurtajille – Niiden värityksellä on tärkeä merkitys
Henriikan hiuspaja täyttää heinäkuussa pyöreitä: ”Se on positiivinen ongelma, että joudumme myymään eioota”
Tomi Isopahkalan tekemät majakat on asennettu Marinan aallonmurtajille – Niiden värityksellä on tärkeä merkitys
Suomen autoteollisuuden kiertotalous toimii: materiaalit, teknologia ja käytettyjen autojen osien arvo ratkaisevat
Tutkitusti 90 prosenttia testanneista hyötyy tästä - Markettakin löysi tehokkaan avun nivelvaivoihinsa