Ihmiset
Talotekniikkaa pienessä koossa – Finnmaster Boatsin veneitä brändätään menestyksellä maailman merille
Kun koronaepidemia iski keväällä Suomeen ja pani paikat kiinni, lähtivät ihmiset metsään tai merille. Finnmaster Boats Oy:n tehdaspäällikköJukka Oravaisen mielestä siinä oli siunauksen siemen Rahvossa toimivalle venetehtaalle.
– Totta kai korona koetteli meitäkin. Lomautukset alkoivat pääsiäiseltä ja juhannuksena tehdas suljettiin. Mutta tilauskanta oli niin pitkä, että töihin päästiin palaamaan luultua aikaisemmin. Jo elo-syyskuussa osastot pyörivät entiseen malliin.
Tällä hetkellä Takojantiellä on täysi tohina päällä. Kevät 2021 on myyty täyteen ja uusien työntekijöiden rekrytointi on loppusuoralla.
Kalajoen tehdas on yksi Finnmaster Boats Oy:n kolmesta venetehtaasta. Pienemmät Husky- ja Finnmaster -veneet valmistetaan Sammatissa ja Kokkolassa.
– Olemme vuosien aikana päässeet näyttämään omaa osaamistamme niin selkeästi, että tämän vuoden keväällä koko Grandezza -veneiden tuotanto siirrettiin Kalajoelle, Oravainen kertoo.
Yrityksen lippulaivana toimii Grandezza 37, josta tekijät ovat syystäkin ylpeitä. Veneen ominaisuudet on kiitelty myös ulkomaisissa alan julkaisuissa.
– Käyttäjiltä saatu palaute kertoo samoin, että Grandezza on hienosti suunniteltu ja viimeistelty, erinomainen käsitellä ja ajaa. Asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen siinä määrin, että voivat tuoda omia toivomuksiaan esille veneen suunnittelussa.
Tuote on 100-prosenttista suomalaista laatukäsityötä ja pystyy täysipainoisesti kilpailemaan minkä tahansa brändin kanssa. Oravaisen mukaan kehittämisen varaa on kuitenkin aina ja kaikessa.
– Jos ryhdytään luulemaan, että nyt ollaan valmiita – silloin on asenne pielessä, hän toteaa.
Grandezza 37 on kuin talotekniikka pienessä koossa hytteineen, salonkeineen, suihkuineen ja vessoineen. Oman suunnittelutiimin designista ollaan ylpeitä.
– Venemallia viedään tällä hetkellä jo runsaasti Pohjoismaihin ja Eurooppaan. Markkinoita on kuitenkin tarkoitus kasvattaa maapallon toiselle reunalle Uuteen-Seelantiin, Australiaan ja Koreaan, missä veneilykausi on ympärivuotista, kertoo Oravainen.
Finnmaster Boatsilla ollaankin aktiivisesti hakemassa diilereitä maailmalta. Myynnin kenttää kehitetään voimakkaasti myös kotimaan asiakkaita ajatellen.
- Tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän hyviä veneentekijöitä. Heidät me koulutamme itse, sillä mistään ei löydy valmiita mestareita. Meneillään olevan rekryn kriteerinäkin on se, että haluaa tehdä työtä ja oppia uutta. Eli asenne ratkaisee, Oravainen toteaa.
Venepuolella uusia malleja syntyy sykleittäin. Oravaisen mukaan yrityksen seuraavaa Grandezza -mallia ollaan jo hahmottelemassa. Ulos tehtaalta se lanseerataan muutaman vuoden sisällä.
– Myös uusia neliöitä tullaan jossain vaiheessa lisäämään. Rahvoon vuonna 2006 rakennettu halli on tarkoitettu 22-24 -jalkaisille veneille, joten nykyiset mittasuhteet alkavat vähitellen kaivata päivitystä.
Finnmaster Boats Oy:llä on 45 työntekijää, heistä 12 laminointiosastolla. Laminoijana työskenteleväPetteri Siermala siirtyi Kokkolasta Kalajoen tehtaalle vuonna 2015.
– Tänä syksynä minusta on ruvettu kouluttamaan osastolle työnjohtajaa, joten työnkuva saa hieman lisäväriä, hän selvittää.
Himankalaisella Siermalalla on pienestä pitäen ollut kiinteä suhde veneisiin. Liekö verenperintöä, sillä hän on päätynyt samaan työpaikkaankin isänsä Eskon kanssa.
– Työ on ollut monipuolista ja mielenkiintoista. Palkka on kilpailukykyinen. Työnantaja tarjoaa kaiken koulutuksesta työpaitoihin. Ja kuten näkyy, etenemismahdollisuudet ovat hyvät, Siermala listaa.
Hän suosittelee ammattia muillekin ja kehottaa pyrkimään haastateltavaksi meneillään olevan rekrytoinnin kautta.
– Edellytyksiä ei ole, mutta eduksi on se, jos on tehnyt jotakin käsillään.