Kalajoen Puutuote kasvoi höyläämöstä rakentamisen ja sisustamisen moniosaajaksi – Hyvän palvelun kauppa palvelee sekä rakentajia että remontoijia

Henna ja Kimmo Salmelan johdolla yritys yhdistää vahvan perinteen, nykyaikaisen palvelun ja aidon asiakaslähtöisyyden.

Henna ja Kimmo Salmela ovat tehneet määrätietoista työtä Kalajoen Puutuotteen kehittämiseksi. Tänä vuonna yritykselle avattiin uusi verkkokauppa.

Kun Kimmo Salmela perusti Kalajoen Puutuotteen vuonna 1996, hän tuskin arvasi, että siitä kasvaisi vuosikymmenten mittaan yksi seudun tunnetuimmista kotimaisten puutuotteiden valmistajista. Alussa toiminta lähti käyntiin höyläämöstä ja pienestä kuivaamosta. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin, yritys tuottaa omassa höyläämössään vuosittain yli miljoona metriä saunapaneelia ja palvelee asiakkaitaan ympäri Suomen ja vähän ulkomaillakin.

– Kun aloitin oman urani, myytiin paljon raakalautaa ja se oli sellainen karvaisten äijien maailma. Nyt ollaan pintamateriaalien ja sisustamisen ytimessä, ja naiset ovat siinä vahvasti mukana, Kimmo naurahtaa kuvaillessaan vuosien mittaan tapahtunutta muutosta tuotteissa ja asiakaskunnassa.

Mutta vaikka vuodet ovat vierineet ja koneet kehittyneet, yksi asia on pysynyt ennallaan: halu tehdä asiat kunnolla ja palvella asiakkaita niin kuin itsekin toivoisi tulevansa palvelluksi.

Höyläämön omassa tuotannossa keskitytään erityisesti oman Joki-tuotemerkin kehittämiseen.

Suunnittelupalvelu tuo varmuutta valintoihin

Tänä päivänä Kalajoen Puutuotteella on tarjolla kattava valikoima puutavaraa, lattioita, tapetteja, maaleja ja rakennustarvikkeita. Höyläämön omassa tuotannossa keskitytään erityisesti oman Joki-tuotemerkin kehittämiseen.

Asiakkaan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että yhdellä käynnillä saa lähes kaiken tarvittavan rakentamiseen ja remontointiin kivijalasta kattoon.

Vuonna 2023 Kalajoen Puutuote liittyi Värisilmä-ketjuun, mikä toi mukanaan entistäkin laajemmat palvelut. Nyt asiakkaiden apuna on myös suunnittelupalvelu, jota vetävät Kimmon puoliso Henna Salmela ja Krista Översti – ammattilaiset, jotka osaavat kuunnella asiakasta ja löytävät remontteihin toimivat ratkaisut.

– Me varaamme aina kunnolla aikaa asiakkaalle ja hänen projektinsa läpikäymiseen. Teemme kartoituskäynnin kotiin veloituksetta ja neuvomme materiaalivalinnoissa. Lisäksi voimme suositella hyviä urakoitsijoita toteuttamaan remontin, Kimmo kertoo.

Yrityksen viimeisin iso askel oli täysin uuden verkkokaupan lanseeraus vuoden 2025 keväällä. Sen myötä Kalajoen Puutuotteen tuotteet ja palvelut siirtyivät vahvemmin myös digimaailmaan.

– Tällä alalla ei voi jäädä paikoilleen. On pakko uudistua ja mennä kehityksen mukana. Verkkokauppa on meille iso mahdollisuus palvella asiakkaita entistä paremmin, Kimmo sanoo.

Vuonna 2023 Kalajoen Puutuote liittyi Värisilmä-ketjuun, mikä toi mukanaan entistäkin laajemmat palvelut. Nyt asiakkaiden apuna on myös suunnittelupalvelu.

Yrittäjyys on nyt yhdessä tekemistä

Nykyään Kimmon aisaparina toimii hänen puolisonsa Henna, joka on Kalajoen Puutuotteen toinen yrittäjä. Se on helpottanut arkea ja mahdollistanut entistä asiakaslähtöisemmän toiminnan. Yrittäjyys ei ole enää yksin puurtamista, vaan yhteispeliä.

– Itse olen tottunut tekemään asioita tietyllä tavalla, mutta Henna uskaltaa kyllä sanoa, jos jokin asia ei hänen mielestään toimi, Kimmo nauraa.

Nykyisin Kalajoen Puutuotteella on asiakkaita, jotka ovat asioineet yrityksessä jo kahdessa sukupolvessa. Se kertoo paljon: kun asiakas kokee saavansa oikeasti hyvää palvelua, hän tulee toistekin.

– Meidän sloganit ovat ”Hyvän palvelun kauppa” ja ”Rakentajan paras kaveri”. Mielestäni ne kertovat juuri sen, mitä me haluamme oikeasti olla, Kimmo kiteyttää.

Tutustu Kalajoen Puutuotteen uuteen verkkokauppaan osoitteessa www.kalajoenpuutuote.fi