Traktori syttyi palamaan Kalajoella – Ripeästä alkusammutuksesta huolimatta traktori tuhoutui palossa lähes täysin
Hiekkasärkillä haukkujien juhlaa – Kansainvälisestä koiranäyttelystä kiitosta kaupungille ja vieraille
Oma kauppa avattiin – Rautiossa rakennetaan talkoilla ja joukkuehengessä. Kyläkaupasta ollaan yhdessä nöyrästi ylpeitä.
Kalajoella todettu kolme koronatartuntaa – Tartunnat liittyvät aiempiin tartuntoihin ja kaikki tartunnan saaneet ovat olleet edeltävästi karanteenissa
HalpaHalli otti käyttöön kasvomaskit osassa kauppaketjun myymälöitä – Toimitusjohtaja Janne Ylinen: "Teemme koronatilanteen vuoksi jatkuvaa riskien arviointia ja totesimme, että nyt toimenpiteitä on syytä laajentaa maskien käyttöön"
Henkilöauto ajoi ulos Himangan ja Kannuksen välisellä tiellä – Yksi loukkaantui lievästi onnettomuudessa
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
Alexin toimintoja ollaan siirtämässä Marttilantielle – Myös perinnehuoneelle pitää löytää uusi paikka: ”Suoja on arvokkaiden tavaroiden oikea koti”
”Suomen itsenäisyys tarkoittaa minulle turvallista elämää” – Tyngän koululaiset kertoivat, mitä itsenäisyys heille merkitsee
Alexin toimintoja ollaan siirtämässä Marttilantielle – Myös perinnehuoneelle pitää löytää uusi paikka: ”Suoja on arvokkaiden tavaroiden oikea koti”