Paikallisuutiset
"En halunnut jäädä voivottelemaan, vaan suuntaan aina mielelläni katseen eteenpäin" – Piia Heikkilä opiskelee lapsuutensa unelma-ammattia
Piia Heikkilä alkoi haaveilla terveysalasta lukiolaisena, sillä terveyden edistäminen kiinnosti. Hän lähti kohti unelmaansa ja valmistui röntgenhoitajaksi vuonna 2008. Alasta innostunut Piia päätti syventyä alaan vielä toisen tutkinnon merkeissä ja valmistui vuonna 2013 terveystieteiden maisteriksi