Kulttuuri
Kalajoki on livemusiikin mekka – Viime vuonna tapahtumia oli eniten Suomessa asukaslukuun suhteutettuna
Kalajoella järjestetään paljon livemusiikkia tarjoavia tapahtumia, mutta aika usein ongelmana on saada tupa täyteen yleisöä. Tapahtumat ovat tärkeitä työllistäjiä myös paikallisille muusikoille, joita löytyykin yllättävän paljon.
Teoston elävän musiikin tapahtumista keräämien ilmoitusten mukaan livemusiikki on edelleen vahvasti läsnä suomalaisten arjessa. Vaikka tapahtumien kokonaismäärä laski vuonna 2025, musiikki kuuluu ja kerää yleisöä ympäri maan. Suurten kaupunkien lisäksi elävä musiikki keskittyy Suomessa matkailu- ja