”Nuoret ovat niin aitoja” – Kalajokiseudun Antti-patsaan saaja Niina Juola tykkää työstään nuoriso-ohjaajana
”Isyys muuttui helpommaksi, kun jaloissa alkoi pyöriä enemmän lapsia” – Armeijasta synnärille sännännyt Hannu Siironen on seitsemän lapsen isä
”Tämä vuosi on muistuttanut siitä, että elämme sukupolvien ketjussa” – Sukunimen vaihto tuli ensimmäistä kertaa esiin vuosikymmeniä sitten
”Viikon valvoimme koomaan vaivutetun lapsen vieressä” – Maija ja Mikko Uusitalon enkelilapsi on läsnä perheen elämässä joka päivä
”Skippaan nämä synnytystalkoot” – Milla Alatalo on kyllästynyt perustelemaan vapaaehtoista lapsettomuuttaan
Vauva kalavaakaan: ”Se, kasvaako lapsi tai muistaako se hengittää, tuntuvat suurilta asioilta elämän jatkumisen kannalta”
”Ovet olivat niin pienet, etteivät ikkunat mahtuneet niistä ulos” – Jaakko Ruhkala muistelee HR-Ikkunoiden vaiheita
Kalajokiset perheet muodostavat Yhdysvaltojen Astoriaan tiiviin yhteisön: ”Kalajoki-päivän tarkoitus on muistella Suomea”
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
”Taas tuo kunta pelleilee latuverkoston valojen kanssa” – Tekstareissa asiaa liikuntaolosuhteista ja jouluvaelluksesta