Kalajoelle avataan syksyllä uusi pankki - ”Uskomme, että voimme tukea paikallista elinkeinoelämää investointien mahdollistajana”
Jedun Kalajoen yksikön opiskelijat saivat oppia yrittäjyydestä kilpailun myötä: ”Useampi tuomariston jäsen olisi ollut heti valmis kysymään tarjouksen”
Keramiikka Iso-Pahkalassa savenvalajia jo kolmessa sukupolvessa – Pajan viittä vuosikymmentä juhlitaan kesällä taidenäyttelyn merkeissä
Idyllistä mökkimajoitusta jokirannassa – ”Oman lisänsä palveluihin tuovat uiminen ja koskikalastusmahdollisuus”
Remonttijussi kasvanut perheyritykseksi: Juha Hannulan 90-luvulla perustama yritys tekee kaikki kodin remontit sisällä ja ulkona
Muualta Hillasta: Kemijärveläinen K-kauppias hämmästyttää etelän kollegoitaan kaupassa valmistettavilla tuotteilla
Tyngän Lahopuukeskuksesta löytyy kunnon puutakin – ”Teen töitä silloin kun huvittaa, vaikka keskellä yötä”
”Minulla on neljä mustaa aukkoa aivoissa” – Tarja Leppilampi menetti aivoinfarktien myötä puheen, tasapainoaistin ja muistin
Koronan alkaessa Joki-Erkkilän veljekset ottivat riskin, joka kannatti – Vaikka muualla lomautetaan, Marinan rakentajilla riittää edelleen töitä
Hiekkasärkillä pitkään toiminut legendaarinen viihdekeskus myynnissä –Kaupan päälle tulee vielä legendaarisempi ravintola Kalajoen keskustasta
”Emme ole naulaamassa luukkuja kiinni, päinvastoin” – Oy Summerfun Ltd:n toimitusjohtajan sijainen Timo Priuska kommentoi Kalajoen legendaaristen ravintoloiden myyntiä
Kalajoelta kotoisin oleva Henna Isokääntä kisaa Koko Suomi leipoo -ohjelmassa: ”Olihan se hurjan hienoa, kun puhelu tuli!”
Kalajoella tehtiin viime vuonna miltei 800 rikosta – Listasimme yleisimmät ja vertailimme lukuja naapurikuntiin
Satu Niemelällä on Albanian EM-kilpailut mielessä: ”Tärkeää on treenata hyvin ja saada kisoissa tulos”
Merivartijasta erämaavaeltajaksi – Himankalainen Jyrki Lahti toteuttaa eläkepäivillä unelmiaan: ”-30 pakkasastetta ollut kylmin yö teltassa”
”Nämä ovat kuin nykyaikaisia ryijyjä” – Kalajokinen Jonna Arola tekee taidetta tuftaamalla: Katso video!
Kalajoella tehtiin viime vuonna miltei 800 rikosta – Listasimme yleisimmät ja vertailimme lukuja naapurikuntiin
Satu Niemelällä on Albanian EM-kilpailut mielessä: ”Tärkeää on treenata hyvin ja saada kisoissa tulos”
Kokkolan Mehiläinen tuo magneettikuvauksen lähelle – uusi laite parantaa diagnostiikkaa ja hoitoketjuja
Kokonaisvaltaista hammashoitoa nopeasti – Paikallinen Hammaslääkärikeskus Jouheva on hampaistaan välittävän valinta