Veera Aunolan kolumni: -”Reissaaminen on kuitenkin vuosien varrella ensisijaisesti opettanut, ettei kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti eikä maailmaa tule pelätä”
Merenojan yhtenäiskoulun uusi apulaisrehtori arvostaa koulun yhteisöllisyyttä: ”On mukava päästä osaksi rehtoritiimiä”
Esa Nuorala elää työntäyteistä arkea: ”Kun mummu oli sanonut, että eihän suvussa ole Esaa, hän oli vain tokaissut, että no nyt on”
MLL:n Kalajoen paikallisyhdistys täyttää sata vuotta - Kiertokoreista ja terveyssisarista on siirrytty perhekahviloihin ja luentoihin
”Vanhempieni rakkaus musiikkia ja ihmisiä kohtaan vaikutti minuun” - Anna Szilágyi kiinnostui musiikista jo lapsena, ja auttaa nyt muita löytämään soittamisen ilon
”Kanjonin yläpuolella liitelevät haukat ja läpi laakson kaikuvat ukkosen jyrähdykset tekivät vierailusta ikimuistoisen” - Veera Aunola kertoo kolumnissaan parhaita paloja Madeiran matkaltaan
Veera Aunola lähti omin siivin suureen maailmaan: “Niistä ei kuitenkaan voi paljastaa liikaa, sillä tiedän sattumoisin myös äitini lukevan tätä lehteä”
House of Fun tutustuttaa kansainväliseen maailmaan: “Lapset eivät välitä siitä, kuka on paikallinen ja kuka ulkomaalainen”
Sikahauska komedia suoraan sarjakuvista -“Viivissä ja Wagnerissa kiehtoi miten luoda stripeistä tutut hahmot lihaksi ja vereksi ja samalla säilyttää Juba Tuomolan anarkistisuus ja huumori”
”Vuokrapaikka tahtoo tuntua liiankin omalta” – Hiekkasärkille ei saa rakentaa aitoja, mutta leirintäalueen karavaanarialueelta niitä löytyy joka lähtöön
Aurinkoteos syttyy Kalajoen Kirkkopuistoon syksyllä – Teräksinen teksti valmistui paikallisella pajalla
”Halvin ja varmin mitä minulla on koskaan ollut” – Kalajokinen Sirpa Soukka on ajellut kaasuautolla jo kuutisen vuotta
Lue Erik Örnin uskomaton tarina – Himankalaisen Antti Kuusiston aikamatka: Miljoonan markan salaisuus vei Välikannuksesta Alaskan kultavaltauksiin
Osallistavan budjetoinnin juhlatapahtumat valittu – Kaupunginhallitus ratkaisee äänestyksen jälkeen, mikä niistä toteutetaan syksyllä
”Ei ole hyvä, että kaikki munat ovat samassa korissa” – Päätösesitys lukion ja uuden liikuntahallin paikoista syntyi äänestysten jälkeen
”Halvin ja varmin mitä minulla on koskaan ollut” – Kalajokinen Sirpa Soukka on ajellut kaasuautolla jo kuutisen vuotta
Usein yrittäjät kertovat kaipaavansa vapautta - mutta usein turvallisuus, ennustettavuus ja vakaus on se, mitä todella arvostetaan