”Isyys muuttui helpommaksi, kun jaloissa alkoi pyöriä enemmän lapsia” – Armeijasta synnärille sännännyt Hannu Siironen on seitsemän lapsen isä
”Viikon valvoimme koomaan vaivutetun lapsen vieressä” – Maija ja Mikko Uusitalon enkelilapsi on läsnä perheen elämässä joka päivä
”Skippaan nämä synnytystalkoot” – Milla Alatalo on kyllästynyt perustelemaan vapaaehtoista lapsettomuuttaan
Vauva kalavaakaan: ”Se, kasvaako lapsi tai muistaako se hengittää, tuntuvat suurilta asioilta elämän jatkumisen kannalta”
Näin äidit oikeasti haluaisivat viettää äitienpäivää – Yksi asia nousee ylitse muiden ja on suora vinkki puolisoille
Kun Jessica Anttila sai ADHD-diagnoosin, hän hoksasi, ettei olekaan tyhmä ja laiska: ”Lattialla saattaa lojua sukka ja kävelen sen ohi viikon verran”
Hilmalla on jo legopalikkatornien hajottaminen mielessä: ”Välillä olo on kuin siinä Päiväni murmelina -leffassa”
”Lapsille, jotka kasvavat vanhempiensa talousongelmien ehdoilla, saattaa kehittyä sisäistetty häpeä ja pelko”
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
”Taas tuo kunta pelleilee latuverkoston valojen kanssa” – Tekstareissa asiaa liikuntaolosuhteista ja jouluvaelluksesta