perjantai 19.7.2019 | 07:49
UUTINEN | KP24

Kälviäläinen vuoden eläinlääkäriksi valittu Reijo Junni on navetassa kuin kotonaan

Ke 16.5.2018 klo 07:36 [päivitetty ke 07:38]

Joni Mäki-Petäjä (KP)

Kälviäläinen terveydenhuolto-eläinlääkäri Reijo Junni, 61, saa tänään arvokkaan tunnustuksen Helsingissä. Eläinlääkäriliitto on valinnut Junnin vuoden eläinlääkäriksi 2018.

– Olen kovin otettu huomionosoituksesta. Valinta tuli täysin yllättäin. Arvostan tämän todella korkealle. Tältä tuntuu nyt olla uransa huipulla, Junni naurahtaa alkuviikosta Lohtajalla Niemelän maatilalla.

Maatilan emäntä ja isäntä, Anna ja Olli Niemelä, kehuvat eläinlääkäriä vuolaasti.

– Reijo on kyllä todella vihkiytynyt työlleen. Hänen kanssaan voi keskustella kaikesta ja myös kyseenalaistaa asioita. Maatiloilla arvostetaan korkealle Reijon yhteistyökykyä, Niemelät kertovat.

Valkeakoskelta aikanaan Keski-Pohjanmaalle tullut Junni on toiminut pitkään kunnaneläinlääkärinä Keski-Pohjanmaan nautavaltaisella alueella, ensin Halsualla ja sittemmin Kälviällä. Nyt hän on terveydenhuoltoeläinlääkärinä Kokkolan yhteistoiminta-alueella, päätoimenkuvana nautojen terveydenhuolto.

– Äitini oli karjanhoitaja ja navetat ovat minulle tuttuja paikkoja jo pienestä pitäen. Kymmenvuotiaana olin ilmoittanut äidilleni, että minusta tulee eläinlääkäri. Äitini siihen vähän sarkastisesti totesi, että jaaha, Junni naurahtaa.

Junni on viihtynyt erinomaisesti Keski-Pohjanmaalla. Hänen mukaansa alueen tuottajien kanssa on kaikki sujunut hyvässä hengessä.

– Eläinten hyvinvointi on yhteinen asia ja kaikki hyötyvät, kun kaikki voivat hyvin. Meillä Suomessa on maailman parhaat naudat. Esimerkiksi antibiootteja annetaan Suomessa erittäin harkitusti verrattuna moneen muuhun maahan. Kuluttajan merkitys maitopurkkia valittaessa on tärkeä. Kun valitsee joutsenmerkillä varustettuja tuotteita, varmistaa koko ketjun jatkuvuutta, Junni kertoo.

Junni on pitkäjänteinen sorkka- ja jalkaterveyden kehittäjä sekä eläinlääkärien, maataloustuottajien ja sorkkahoitajien kouluttaja. Hyvä lehmien jalkaterveys on yksi merkittävimmistä tuotantoeläinten hyvinvointitekijöistä ja oleellinen hyvinvointitekijä myös itse tuottajalle.

– Valtaosassa tapauksista ontumisen syy löytyy sorkista. Hyvän jalkaterveyden merkitys korostuu pihatto- ja erityisesti robottilypsyssä. Mikäli eläimet eivät liiku tai liikkuvat riittämättömästi, seurauksena on sekä terveydellisiä että tuotannollisia ongelmia.

Hyvän sorkkaterveyden perusta on tasapainoinen ruokinta, mahdollisimman optimaaliset olosuhteet, kuivat käytävät ja ammattitaitoinen, säännöllinen sorkkahoito.

– Lehmien sorkat on hoidettava säännöllisesti vähintään kuuden kuukauden välein, osassa pihattoja optimaalinen sorkkahoitoväli väli on viisi kuukautta. Tilalla on oltava oma sorkkahoitoteline, jotta ontuvat lehmät voidaan hoitaa nopeasti ja tehokkaasti.

Junni opiskeli vuonna 2010 Hollannissa sorkkakirurgiaa ja lehmien tähystysleikkausta. Hän teki samana vuonna ensimmäisen juoksutusmahan tähystysleikkauksen Suomessa yhdessä Kruunupyyn eläinlääkärin Tomas Häggvikin kanssa. Nyt näitä tähystysleikkauksia tehdään eri puolilla maata.

– Teoriaosaamisen lisäksi on käytännön osaaminen on tärkeää. Arvostan korkealle sorkkahoitajien työtä Suomen navetoissa, Junni korostaa kaikkien osapuolten tärkeyttä maatiloilla.

#