Paikallisuutiset

Väitöskirja syntyi korona kantapäillä – FT Juho Saksholm suuntaa kohti uutta tutkimushanketta sekä kansainvälisen tutkijatohtorin paikkaa ulkomailla

Juho Salsholmin (32) elämässä on nyt yksi vaihe loppuun väitelty. Neljän vuoden mittainen työ väitöstutkimuksen parissa sai juhlallisen päätöksen 5.11. Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa arviointilautakunnan ja läheisten läsnäollessa.

– Tilanne oli monella tapaa erikoinen, sillä esimerkiksi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä