perjantai 29.5.2020 | 10:27
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

”Nyt on sitä vihreää!” – Piha-, puutarha- ja kädentaitomessuilla mukana jo kolme puutarhaa, vetonauloina Huvilasta ja huussista tuttu Eva Wuite sekä puutarhan feng shui -konsultti

Hanna Parhaniemi
Pe 13.12.2019 klo 15:05

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Piha-, puutarha- ja kädentaitomessut järjestetään ensi keväänä toista kertaa Hiekkasärkillä Event Park Arenalla. Messut sai alkunsa maaliskuussa, mutta tuolloin ajankohta oli liian aikainen, eikä messuille saatu puutarhoja mukaan. Nyt tilanne on toinen.

– Messut järjestetään kolme viikkoa myöhemmin. Nyt meillä on kolme puutarhaa jo tässä vaiheessa, vaikka messuihin on vielä viisi kuukautta aikaa, messut järjestävän KPK Eventsin tapahtumapäällikkö Titta Tilvis iloitsee.

18.-19. huhtikuuta järjestettäville messuille tulevat ainakin Hanhinevan puutarha Himangalta, Tervon puutarha Alavieskasta ja Lindellin puutarha Kokkolasta. Hanhinevan puutarhan yrittäjä Eija Hanhineva kertoo, että kolmen viikon siirto oli ratkaiseva.

– Huhtikuu on meillä kiireistä aikaa, mutta viimeksi ajankohta oli auttamatta liian aikainen, hän sanoo.

Puutarhoille on tulossa isot, näyttävät osastot. Hanhineva tuo omalle osastolleen myös sisustustavaraa.

– Haluamme tuoda puutarhan ja sisustamisen yhteen. Sisustaminen lähtee kotoa ja jatkuu puutarhaan, Hanhineva mainitsee.

– Ainakin narsisseja ja orvokkeja tulee olemaan kukkapuolella. Saamme sinne myös yhden alan kumppanin, joka tuo sinne tosi paljon ekstraa, hän vihjaa.

Messuilta löytyy paitsi runsaasti ostettavaa myös alan vinkkejä. Vetonaulana tulee olemaan Huvila ja huussi -ohjelmasta tuttu maisemasuunnittelija Eva Wuitte.

– Hän pitää pihaklinikkaa, missä kuka vain voi käydä kysymässä häneltä mitä vaan pihaan liittyvistä asioista. Hän pitää myös luentoja, Tilvis sanoo.

Lisäksi paikalla on pihan ja puutarhan feng shui -konsultti Riikka Pöntynen kertomassa kuinka pihalle saadaan hyvä feng shui.

Kädentaidot tulee näkymään ensi vuonna entistä vahvemmin.

– Tänä vuonna se oli messujen teemana, mutta nyt se on otettu osaksi nimeäkin. Se tulee näkymään erilaisina näytöksinä ja alan osastoja tulee olemaan enemmän, Tilvis kertoo.

– Esimerkiksi Taito Keskipohjanmaa tulee pitämään lavalla näytöksiä. Heillä on teemana makramee.

Myös piha-alueeseen tullaan panostamaan.

Tilvis odottaa messuille vähintään saman verran kävijöitä kuin edellisellä kerralla. Hän muistuttaa, että tapahtumaa on kehitetty nyt huomattavasti ensimmäisen kokeilun jälkeen.

– Nyt on sitä vihreää, jota viimeksi jäätiin kaipaamaan sekä paljon niksejä ja ostettavaa.

70 prosenttia osastoista on jo myyty.

– Vielä mahtuu mukaan, Tilvis vinkkaa.

#