Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Harmonikkataiteilija Unto Jutilan syntymästä tulee kuluneeksi 75 vuotta huomenna torstaina. Yli 200 teosta säveltäneen kalajokislähtöisen muusikon kohtaloksi koitui diabetes, joka vei häneltä ensin näön ja sitten jalan.

– Siihen tuli kuolio. Se kun jysähti sydämeen, niin se oli siinä. Ei siitä meille ole paljon puhuttu, mutta kyllä sen moni tiesi, Unton nuorempi veli Eino Jutila kertoo.

Veljen kuolema tuli hänelle suurena yllätyksenä. Unto Jutila kuoli 5.3.1992. Hänet on haudattu Toholammille, minne hän muutti avioiduttuaan Sinikka Jutilan (o.s. Alanen) kanssa.

– Siellä on oikein Unton puistokin, hänen nimikkopuistonsa, Eino mainitsee.

Hän kertoo olleensa läheinen isoveljensä kanssa.

– Erittäin hyvät muistot jäi. Hän kertoi äidille ja minulle aina keikka-asioitaan, Eino muistelee.

– Meillä ei ollut erimielisyyksiä eikä Untolla noussut ikinä hattuun. Hänellä oli paljon ystäviä.

Eino seurasi mielenkiinnolla veljensä uraa. Unto sai harmonikan isältään Väinöltä ja opetteli soittamaan pääosin itsenäisesti

– Hän oppi kyllä heti soittamaan, oli selvästi lahjakkuus, Eino kertoo ja huomauttaa, että Unton ensimmäinen harmonikka on edelleen tallessa.

Teoriaa Unto opiskeli Pauli Kilpiön johdolla. Myöhemmin hän kävi opettelemassa myös itse harmonikansoittoa ja lisäksi esiintymistaitoa Leander Nottbackin ja Veikko Ahvenaisen opissa. Unto ehti kiertää tanssimuusikkona 50-luvun lopulta kymmenisen vuotta yhtyeensä kanssa Suomessa ja myös ulkomailla. Sen jälkeen kunto riitti enää satunnaisiin konsertteihin.

Unton ensimmäinen oma sävellys oli Iloinen meripoika vuodelta 1959. Viimeiseksi teokseksi jäi Hyvän yön jenkka.

– Ne kuvasivat hyvin hänen luonnettaan, Eino sanoo.

Unto esiintyi televisiossakin muutaman kerran.

– Lauantaitansseissa Unto oli kahdesti. Juontaja kynkkäsi hänet lavalle, kun hän ei nähnyt juuri mitään.

Ehkä paras muisto veljen urasta Einolle on Elämämme-kappale.

– Hän sävelsi sen meille häätangoksi.

Myös vanhempi veli Matti Jutila soitti harmonikkaa – ja soittaa edelleen, vaikka ikää on jo 83 vuotta. Einoa soittohommat eivät ole kiinnostaneet, hänelle on riittänyt, että on saanut kuunnella molempien velipoikien treenausta lapsuudessaan kaiken aikaa.

– Yritti Unto pari kertaa opettaa minua. Olin silloin 16- tai 17-vuotias. Ei siitä mitään tullut, Eino naurahtaa.