sunnuntai 31.5.2020 | 23:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Puhtaan veden puolesta jo 60 vuotta – Saastunut vesi ehti tappaa 18 plassilaista ennen Valkeaveden perustamista

Markus Kärkinen
Ke 9.10.2019 klo 08:24 | päivitetty ke 08:25

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

50-luvulla Kalajoella elettiin kriittisiä aikoja. Maatalouden ja muun elinkeinotoiminnan voimakas lisääntyminen jokivarressa sai aikaan jokiveden laadun tuntuvan heikkenemisen. Erityisen vakavan asiasta teki se, että jokivarren, esimerkiksi Kalajoen kirkonkylän asukkaat, olivat riippuvaisia jokivedestä. Vesihuolto toimi pienten, alueellisten vesiyhtymien kautta, jotka nostivat vetensä yleensä suoraan joesta.

Saastunut jokivesi aiheutti 50-luvulla lavantautia, ja vaikka tuolloin kukaan ei enää tautiin kuollutkaan, oli monen kuntalaisen muistissa varmasti talven 1947 paha lavantautiepidemia. Tuolloin Plassilla avannosta nostettu jokivesi sairastutti 180 ihmistä ja tappoi 18.

Ei siis ihme, että tilannetta pidettiin kestämättömänä. 50-luvun lopulla insinööritoimisto Kunnallistekniikka alkoikin Kalajoen kunnan toimeksiannosta selvittää sopivaa paikkaa puhtaan veden hankkimiseksi. Kesällä 1958 suunniteltiin nykyisen lentokentän kaakkoispuolella sijaitsevan Valkiatvedet-nimisen järven ottamista vedenottoon.

– Ennen sen kummempia tutkimuksia ajateltiin, että otetaan sieltä, sieltähän saa kirkasta vettä. Eihän se veden laatu kuitenkaan ollutkaan niin hyvä, eikä korkeuseroa ollut minkään vertaa, että painetta olisi saatu, Valkeaveden toimitusjohtaja Voitto Juola kommentoi.

Lopulta päädyttiin pohjaveden hyödyntämiseen. Vaikka paikka vaihtui, rovasti V. H. Kiviojan keksimä nimi jäi, uusi vesilaitos päätettiin nimittäin jo ennen sen perustamista nimetä Vesiosuuskunta Valkeavedeksi. Ennen perustamista päätettiin myös vesilaitoksen toimintamuodoksi osuuskunta.

Osuuskunnan olemassaolo virallistui 16.10.1959 pidetyn perustamiskokouksen myötä. Jo tätä ennen Pohjankylän Vesiyhtymä, Kalajoen Jokisuun vesiosuuskunta ja Etelänkylän Vesiyhtymä tekivät päätökset tulevaan osuuskuntaan liittymisestä.

– Voi sanoa, että hankkeessa lähdettiin todella puhtaalta pöydältä, siihen ei nimittäin ollut aluksi hilkkuakaan rahaa. Ei ollut muuta kuin halukkaita vedenottajia. Alussa oltiin myös epäileviä, että tuleeko koko hommasta mitään. Heti alkuun piti tehdä isot investoinnit, kaivaa kaivot, hankkia pumput ja kaivaa putkiyhteydet keskustaan. Eihän täällä ollut juuri muuta kuin vanhaa puuputkiverkostoa, mutta sinnehän ei paineellista vettä kärsinyt juuri laittaa, Juola kertoo.

Rahaa saatiin lopulta paitsi valtionavustuksina, myös kunnalta ja vesijohtoverkoston liittymismaksujen kautta. Ensimmäinen vedenottamo perustettiin Hiekkasärkille. Samalla aloitettiin modernien vesijohtojen vetäminen Kalajoen keskustaajaman alueelle.

– Jo 60-luvun loppupuolella oltiin vesitetty periaatteessa koko keskustaajama, eli putket oli kaivettu koko kylälle. Seuraavana isompana investointina oli vesitornin teko, ja se antoi mahdollisuuden aloittaa vedenjakelun kylille, Juola kertoo.

Vesijohdon kaivamista Kalajoen ali.
Unto Honkelan arkistot

Vesitornin rakentamista oli ainakin mietitty jo heti osuuskunnan perustamisen aikoihin, mutta toteutus venyi useiden mutkien jälkeen lopulta vuoteen 1971, jolloin edelleen käytössä oleva torni nousi Joonankalliolle Pohjankylälle. Vesitornin avulla saatiin paitsi vakiinnutettua ja tasattua jo olemassa olevan vesijohtoverkon jakelua ja paineentuottoa, voitiin jakelua laajentaa myös Kalajoen muille kylille, joista ensimmäisenä oli vuorossa Vasankari vuonna 1973.

– Sen aikaisilla pumpuilla ei vettä olisi saatu Vasankariin asti. Siksi piti saada tuollainen paineentasaaja ja vesivarasto, eli vesitorni. Kun päiväsaikaan veden kulutus oli suurempi, meni tornista enemmän vettä ja yöllä pienemmän kulutuksen aikaan pumpattiin torni taas täyteen, Juola toteaa.

Siitä eteenpäin uusia kyliä liitettiin vesijohtoverkkoon parin vuoden välein, Mehtäkylän vuoro oli vuonna 1976, Käännänkylän -78, Rahjankylän -80 ja Torvenkylän -82. Kun vesijohtoverkon ulottamista eri kylille suunniteltiin, kysyttiin ensimmäisenä asukkaiden halukkuutta liittymiselle. Vapaaehtoisia ei tarvinnut juuri kalastella. Tosin ainakin osa mehtäkyläläisistä piti 80-luvulle saakka omaa vesiyhtymää, kunnes liittyivät verkkoon.

– Kun keskustassa sai pään auki, huomattiin kylilläkin, että vesi on paljon parempaa ja helpommin saatavissa, Juola sanoo.

Vesijohtoverkon rakentaminen ja laajentuminen 70-luvun ja varhaisen 80-luvun aikana kulki käsi kädessä myös muun yhteiskunnallisen kehityksen kanssa.

– Kodinkoneissa ja vähän kaikessa muussakin tarvittiin vettä, jossa on tasainen paine. Samoin esimerkiksi navetoissa se oli tärkeää. Ja tietysti muutenkin yleinen mukavuus ja vaatimustaso kasvoi. Siihen aikaanhan maaseudulla rakennettiin näitä niin sanottuja elintasopatteja, joihin tuli keskuslämmityskattilat, saunat, suihkut ja niin edelleen, ja siihen kuului oleellisena osana paineellinen vesi, Valkeaveden hallituksen puheenjohtaja Paavo Soukka kommentoi.

70-luvulla koettiin myös oleellinen muutos vesiosuuskunnan toiminnassa, kun omasta vedenotosta luovuttiin ja silloinen vedenottotoiminta myytiin kuntien omistamalle Vesikolmiolle, joka vastaa raakaveden nostamisesta ja jakelusta vesilaitoksille tänäkin päivänä. Kuntien yhteisen raakavesilaitoksen myötä raakavettä alettiin toimittaa myös kuntarajojen yli, ja monikunnalliseksi laajentunut raakavesiverkosto mahdollisti paremman toimintavarmuuden.

– Kalajoelta kaivettiin heti liittymisen jälkeen putki Alavieskaan, jotta sinnekin saatiin vesi. Sinnehän tulee edelleenkin vettä Kalajoelta ja Ylivieskasta. Ja jotta paletti olisi riittävän sekava, tulee esimerkiksi Mehtäkylään vesi nykyään Sievin Kiiskilästä. Kun vesijohtoverkostoa katsoo kartalla, on se melkoinen verisuonisto, Juola kommentoi.

80- ja 90-luvuilla Valkeaveden vesijohtoverkoston laajenemistahti hidastui – ainakin johtokilometreillä mitattuna. Uusia asiakkaita sen sijaan saatiin koko ajan uusien kaava-alueiden myötä. Vesijohtoverkostoa laajennettiin myös erityisesti rannikolla.

– 80-luvulla Kalajoella alkoi kaavoitus liikkumaan hirveästi, etenkin Hiekkasärkkien suuntaan. Ja sama kehitys on jatkunut siitä lähtien, siellä ollaan oltu oikeastaan joka vuosi jotain aluetta vesittämässä. 80-luvulla vesitettiin myös koko merenranta Yppärin rajalta asti, ja siitä se jatkui pikku hiljaa vuosien saatossa aina silloiselle Himangan rajalle asti, Juola kertoo.

2000-luvulle tultaessa toimintaa jatkettiin varsin samoin eväin.

– 2000-luvulta voisi toki mainita erikseen Leton uusista alueista, se oli sykäys ainakin Leton alueen loma-asuntojen uudistamisbuumille. Siellä oli paljon mökkejä, joissa ei ollut viemäriä eikä vesijohtoa. Valkeaveden toimesta vedettiin puhdasvesilinja ja kaupungin puolesta viemärilinja. Nythän siellä asuu ihmisiä vakituisestikin vaikka kuinka, Soukka kommentoi.

Vuonna 2006 koettiin suuri uudistus, kun silloinen Raution vesiosuuskunta fuusioitui Valkeaveteen. 2015 taas Valkeavesi osti kunnan omistaman Himangan vesilaitoksen. Kasvanut asiakasmäärä ja mittarikanta lisäsi töiden määrää.

– Ja kun verkostoa ei tunnettu, meni niin asentajilla kuin minullakin oma aikansa, että oppi tietämään miten verkko on tarkalleen ottaen toteutettu, samoin millaista kulutus on. Verkoston tunteminen on tärkeää, että esimerkiksi vuodon sattuessa ei tarvitse koko kylältä katkaista vettä, vaan tiedetään missä se vuoto on, ja miten se voidaan rajata kahden venttiilin väliin, Juola toteaa.

Himangan ja Raution vesijohtoverkostojen päätyminen Valkeaveden alaisuuteen vaati myös investointeja muun muassa venttiileihin. Lisäksi 2000-luvulla on panostettu etävalvontaan.

– Vuosien saatossa on panostettu paljon kaukovalvontaan ja –käyttöön. Nyt esimerkiksi vuodosta saadaan heti tieto ja se saadaan rajattua. Ennen vuodot havaittiin vasta kerran vuodessa tapahtuvan laskutuksen yhteydessä, kun nähtiin paljonko olemme saaneet myytyä vettä ja paljonko olemme itse sitä ostaneet. Jos luvuissa oli erotusta, niin se oli vuotovettä, Juola kertoo.

Vaikka vesijohtoverkosto ei ole koskaan valmis, vähentynee uuden rakentamisen tarve lähitulevaisuudessa. Sen sijaan tulevan vuosikymmenen aikana keskityttäneen olemassa olevan vesijohtoverkoston saneerauksiin.

– Verkoston ikä alkaa alkupäässä olemaan sen 60 vuotta. Alusta asti ollaan koko ajan tehty uutta, eikä ole kovin suurissa määrin saneerattu, vaikkakin esimerkiksi keskustan verkosto on jo uudistettu. Nyt rakentamattomia loma-asuntotontteja on valmiina likemmäs 200, omakotitalotontteja lähes 100 ja teollisuustontteja on myös vähintään kymmenittäin. Kaikkiin on vedetty vesijohtoyhteydet valmiiksi tontin nurkalle, ja ne odottavat vain rakentajia, joten uskon että saneerauksille alkaisi olla aikaa, Juola sanoo.

Toisena isona lähitulevaisuuden uudistuksena on vesimittareiden vaihtaminen etäluettaviksi.

– Siinä onkin iso savotta, kun Kalajoella oli liki 7 000 mittaria ja kaikki on vaihdettava. Etäluettavien mittareiden patterinkesto on varovasti arvioiden kymmenen vuotta, joten mittareiden uusimiselle on saatava kymmenen vuoden sykli eli periaatteessa on vaihdettava 700 mittaria vuodessa. Ranta-alueet tosin jätämme varmaankin väliin, siellä on niin paljon kohteita, joissa vuosikulutus on muutama kuutio. Kun mittarin vaihto kustantaa noin 150 euroa, emme saa koskaan maksettua sitä vesimaksuilla, Juola toteaa.

Valkeaveden halli Kasitien varressa Merenojan kupeessa. Yleisö pääsee tutustumaan osuuskunnan tiloihin ensi viikon keskiviikkona, kun Valkeavesi järjestää juhlavuotensa kunniaksi avoimet ovet.
Markus Kärkinen

Kaukaisemman tulevaisuuden näkymistä kaksikko ei osaa sanoa. Juola mainitsee, että toisaalta ilmastonmuutos voi edetessään vaikuttaa myös pohjaveden korkeuteen ja saatavuuteen, mutta taas väestöennusteiden mukaan vedentarve Kalajokilaakson alueella saattaa jopa laskea.

– Ei osaa sanoa, mitä sieltä tulee, mutta otamme haasteen vastaan, Juola summaa.

– Ei ole todennäköisesti mitään estettä sille, etteikö Valkeavesi voisi toimia seuraavatkin 60 vuotta osana yhteiskuntaa. Osuuskunta on ollut kiinteästi mukana Kalajoen kehityksessä ja haluaa olla sitä jatkossakin. Puhtaan veden saanti ja vesihuolto ovat olleet yksinä osatekijöinä sille, että kunta on voinut kehittyä, matkailu on voinut kehittyä eikä meidän tietääksemme ole koskaan esimerkiksi loma-asunto jäänyt rakentamatta sen takia, että täällä ei saataisi vettä, Soukka toteaa.

Jutun lähteinä on käytetty Voitto Juolan ja Paavo Soukan haastattelua sekä Lauri Järvisen kirjoittamaa Osuuskunta Valkeavesi 1959-1989 –historiikkia.

Osuuskunta Valkeavesi

Perustettu 1959.

Noin 6 400 asiakasta, joilla yhteensä liki 7 000 vesimittaria.

Vesijohtoverkostoa noin 670 kilometriä.

Liikevaihto noin 1,7 miljoonaa euroa, veden kokonaismyynti noin 1,2 miljoonaa kuutiota vuodessa.

#