”Viikon valvoimme koomaan vaivutetun lapsen vieressä” – Maija ja Mikko Uusitalon enkelilapsi on läsnä perheen elämässä joka päivä
Suvi Päivärinta sairastui 47-vuotiaana Parkinsonin tautiin – ”Neurologi sanoi, että sinä et kuole tähän”
”Sairaudet perustuvat jingin ja jangin epätasapainoon” – Irja-Liisa Honegger-Sannikka tekee kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvia akupunktiohoitoja
Veden keittokehotus jatkuu Kalajoella Raution ja Typön kylillä – Vedenjakelualueella havaittu enterokokkibakteereja
”Olisin halunnut, että Pekka olisi vielä jäänyt tänne” – Juulia Uusitalo muistelee syöpään kuollutta pappaansa jossain muualla kuin hautausmaalla
Himankalaisen Kati Fordellin isä kuoli saattohoidossa Oulussa: ”Matka häntä katsomaan oli pitkä, mutta isä sai hyvää hoitoa loppuun saakka”
Kirkkoherra Kari Akolahti ei allekirjoita Kansanlähetyksen ja Sleyn näkemyksiä joogasta: ”Kommenteissa heijastuu vanha maailmankuva”
Kalajoelta lähtöisin olevalla Erikoisjoukot-kouluttajalla isojen tulojen lisäksi isot mätkyt – Näin alueen kulttuurialan tekijät tienasivat
Vieläkö muistat korona-ajan? – Ennätysmäärä matkailijoita löysi Kalajoen 2020-luvun alussa – Katso myös vaihtokuvat!