Muualta Hillasta: Petri ja Emma Tapaninaho treenaavat Suomen vahvimmaksi – ”Siellä on nallekarhut keskenään kisailemassa”
Joulun tunnelmaa luovat joulutähdet, amaryllikset ja itse tehdyt kranssit – Lue tästä vinkit joulukukkien valintaan
Kaupunginhallitus tukisti ja Nivalan Vesihuolto tunnusti, että viestintä jätevesivuodosta epäonnistui – Vesihuollon on kerrottava pikimmin, miten puutteet korjataan
Yläjuoksulla laskettiin jokeen kolme miljoonaa litraa jätevettä – ”Käsi pystyyn virheen merkiksi”, tunnustaa Nivalan Vesihuollon toimitusjohtaja
Yrittäjäksi heti 18-vuotiaana – Kalajokinen kosmetologiopiskelija Kreeta Niemi loi itselleen työharjoittelupaikan: "Toista tilaisuutta ei välttämättä tule"
Kalajoelle ja Nivalaan kärkipään arvosanat Yrittäjien kuntavertailussa – Maakunnista Keski-Pohjanmaa nousi jopa viidenneksi: "Tuloksessa näkyy kuntien ja yrittäjien hyvä yhteistyö", kertoo Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Mervi Järkkälä
Koulua ja kiekkoilua: Nuutti Ylitalo muutti Nivalasta Kalajoelle jääkiekon ja opintojen perässä – "Täällä on hyvä meininki"
Jyrki Liikasen valokuvat kertovat, miten Kalajoki ja Lestijoki ovat muuttuneet ihmisen työn seurauksena
Nivalan henkirikoksesta epäiltyä nivalalaista 25-vuotiasta miestä esitettiin tiistaina vangittavaksi – Epäilty ei ole kommenteissaan myöntänyt eikä kieltänyt tekoaan poliisille
Nivalassa kalajokisen perheenisän surma tapahtui kapakkaseurueessa - Haulikolla ammuttiin henkirikostilanteessa kahdesti
Kalajoen Konepalvelu toimii satamassa – ”Yleensä talvella on hiljaista, mutta nyt turve on työllistänyt”
Antero Haapasaaren mielipide: Suomi ei pysty järjestämään töitä eikä ihmisarvoista toimeentuloa kaikille
Kalajoen Konepalvelu toimii satamassa – ”Yleensä talvella on hiljaista, mutta nyt turve on työllistänyt”
Ville halusi silmien laserleikkaukseen heti kun mahdollista – ”Mitä aiemmin menee, sitä kauemmin siitä ehtii hyötyä”