”Nuoret ovat niin aitoja” – Kalajokiseudun Antti-patsaan saaja Niina Juola tykkää työstään nuoriso-ohjaajana
Emma Karkulahden kolumni: ”En tule koskaan jättämään viemättä lapsiani lääkäriin, vaikka lähin vastaanotto olisi kuussa”
Hannes voitti koirapelkonsa kaverikoirien avulla – Heiluhännät vierailevat Raumankarin koululla kerran kuussa
”Isyys muuttui helpommaksi, kun jaloissa alkoi pyöriä enemmän lapsia” – Armeijasta synnärille sännännyt Hannu Siironen on seitsemän lapsen isä
”Viikon valvoimme koomaan vaivutetun lapsen vieressä” – Maija ja Mikko Uusitalon enkelilapsi on läsnä perheen elämässä joka päivä
”Mennään vaikka jalkapallon jälkeen saunaan” – Kysyimme asiantuntijalta, kuinka lapsia saatetaan groomata ja miten sen voi huomata
”Kavereiden kanssa tutkittiin mitä Facebookista löytyy” – Iina Rahkolan nuoruudessa myös älypuhelimet olivat uutta
Kerhotoiminnan järjestäminen on ollut taloudellisesti kestämätöntä – Jatkossa kerhot eivät tavoita kaikkia oppilaita
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
”Taas tuo kunta pelleilee latuverkoston valojen kanssa” – Tekstareissa asiaa liikuntaolosuhteista ja jouluvaelluksesta