AVI: Yleisötilaisuuksien kielto jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla – Rajoitukset pysyvät ennallaan lasten harrastuksia lukuun ottamatta
Ylivieskassa päivitettiin toimenpiteitä epidemian hillitsemiseksi – Uimahalli ja kaupungin sisäliikuntatilat kiinni, lukiossa siirrytään etäopetukseen
Sekoilua kokoontumisrajoituksista – Ministeriön mukaan kokoontumisraja on 500, AVI ei ole vielä antanut uutta päätöstä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jakoi kirjastoavustuksia 390 000 eurolla: Tiekkö- ja Kiri-kirjastot ryhtyvät selvittämään Oulun eteläisen kirjastoryhmän muodostamista
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
Kun Sirpa Bergman oli pieni, enkeli kadotti hameensa – Nyt hänet johdatti joulutunnelmaan Ihmeellinen ilo
Pohde torppasi Raution senioritalon – Samalle paikalle valmistuu kyläläisten toimesta yhteisöllinen rivitalo senioreille
”Taas tuo kunta pelleilee latuverkoston valojen kanssa” – Tekstareissa asiaa liikuntaolosuhteista ja jouluvaelluksesta