Paikallisuutiset

Terhi Mustakankaan Menossa mukana kolumni: Tietoja ja taitoja kansalaisopistossa - "Opinnot eivät pääsääntöisesti edellytä erityislahjakkuutta"

Kansalaisopistot ovat kaikille avoimia oppilaitoksia, joissa voi oppia uusia tietoja ja taitoja. Useimmiten tarjontaan kuuluu taideaineiden, käsityön ja musiikin kursseja, kieli- ja kirjallisuuskursseja, kotitalouden, liikunnan ja tietotekniikan kursseja sekä yhteiskunnallisia aineita. Kansalaisopistoissa ei suoriteta tutkintoja, vaan opinnot perustuvat elinikäisen oppimisen periaatteeseen sekä ihmisen omaan haluun oppia ja kehittyä.

Taiteen perusopetus (TPO) on koulun ulkopuolista taideopetusta. Se on tavoitteellista tasolta toiselle etenevää ensisijaisesti lapsille ja nuorille järjestettävää eri taiteenalojen opetusta. Taiteen perusopetuksessa oppilaalle kehittyy valmiuksia ilmaista itseään ja hakeutua kyseisen taiteenalan koulutukseen. Opinnot eivät pääsääntöisesti edellytä erityislahjakkuutta ko. taiteen alalta.

Kalajoen kansalaisopistossa taiteen perusopetusta järjestetään neljällä eri alalla: musiikissa, kuvataiteessa, teatteritaiteessa ja tanssitaiteessa. Ylivieskan seudun musiikkiopisto tarjoaa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista soiton- ja laulunopetusta Kalajoen toimipisteessä. Lisäksi taiteen perusopetuksen Taito -käsityökoulu tarjoaa taiteen perusopetusta kädentaidoissa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kuntalaiset voivat vaikuttaa kurssitarjontaan esittämällä omia toiveitaan. Siksi kansalaisopistojen kurssitarjonta vaihtelee ja opistoissa on erilaisia painotuksia eri paikkakunnilla. Kurssitarjonta elää myös yhteiskunnallisten muutosten myötä.

Kansalaisopistot ovat vapaan sivistystyön suurin oppilaitosmuoto. Kansalaisopistojen tavoitteena on vapaan sivistystyön lain mukaan edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista.

Tarkoituksena on järjestää yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta. Nyt onkin aika tutustua kansalaisopistojen tarjontaan!

Kirjoittaja on Kalajoella työskentelevä intohimoinen matkailija ja kulttuurin kuluttaja.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä