Paikallisuutiset

Arktisia elämyksiä matkailijoille – Kalajoella kehitetään meriluonnon tuomia mahdollisuuksia ympärivuotisesti

Tällä hetkellä Kalajoella on kehitteillä esimerkiksi keväälle jäidenlähdön aikaan kohdistuvia elämystuotteita sekä uusia tapahtumia niin syyskaudelle kuin talvellekin

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kalajoen kesä on löytänyt paikkansa matkailijoiden parissa, sen todisti viimeistään viime kesä. Elokuun lopussa kuluvan vuoden kumulatiiviset yöpymiset Kalajoella olivat ainoana Pohjois-Suomen matkailukeskuksena jopa hieman edellistä vuotta edellä, +1,9 prosenttia. Pääsesonki alkoi heti kesäkuun alussa kotimaan matkailun avauduttua ja jatkui läpi elokuun, jolloin yöpymiset kasvoivat edellisestä vuodesta peräti 30 prosenttia.

Kalajoella on kuitenkin paljon potentiaalia löytää tie matkailijoiden sydämiin myös syys- ja talvikaudella. Kalajoen Hiekkasärkät Oy kehittää ympärivuotista matkailua yhdessä kaupungin, Perämeren ja Merenkurkun rannikon matkailuorganisaatioiden sekä paikallisten yrittäjien kanssa. Kyseessä on EAKR-hanke, jota kaupunki ja kehitysyhtiö ovat mukana rahoittamassa.

– Pidemmällä tähtäimellä tavoittelemme kiinnostavuutta kansainvälisillä markkinoilla, haluamme rakentaa valmiuksia kansainvälisiin markkinaoperaatioihin, kun koronapandemian rajoitukset aikanaan poistuvat. Samalla haluamme tarjota myös kotimaisille matkailijoille uutta näkökulmaa kesäkauden ulkopuolisillekin kuukausille, Kalajoen Hiekkasärkät Oy :n toimitusjohtajaJanne Anttila kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Janne Anttila uskoo, että ne, jotka kävivät viime kesänä Kalajoella, haluavat nähdä paikkakunnan myös syys- tai talvikaudella.
Janne Anttila uskoo, että ne, jotka kävivät viime kesänä Kalajoella, haluavat nähdä paikkakunnan myös syys- tai talvikaudella. Kuva: Hanna Parhaniemi

Ajatuksissa on pyrkiä hyödyntämään merellisyyttä monipuolisesti.

– Matkailukeskuksemme on perinteisesti tunnettu upeista hiekkarannoistaan ja auringonlaskuistaan. Viime vuosien aikana olemme saavuttaneet vetovoimaa uusien toiminnallisten sisältöjen myötä. Kalajoen matkailukeskus mielletään kohteeksi, jossa lomalaiselle tekemistä ja näkemistä riittää, Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtajaJanne Anttila kertoo.

– Varmasti moni, joka kesäkaudella on vieraillut, harkitsee myös muina vuodenaikoina vierailua.

Tällä hetkellä Kalajoella on kehitteillä esimerkiksi keväälle jäidenlähdön aikaan kohdistuvia elämystuotteita sekä uusia tapahtumia niin syyskaudelle kuin talvellekin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Yksi Kalajoen talvikauden matkailun avainsanoista on ollut viime vuosina arktisuus. Se on aito ja läsnä eri vuodenaikoina.

– Arktisuus ei ole vain sääolosuhteita. Pakkanen, lumi ja jää ovat vain osa sitä. Se voi olla kalajokisille arkisia asioita, vaikka kesäyön valoa, syksyn kuulas hetki meriluontomaisemassa, kun meri on tyyni ja aurinko lähtee laskemaan – kokemusmaailma arktisuudesta, Anttila kuvailee.

– Koronapandemian myötä arvioimme matkailutrendeissä tapahtuvan muutoksia. Esimerkiksi luontomatkailun arvioidaan kasvavan ja matkojen merkityksellisyyden uskotaan korostuvan. Arktisuus -teeman kehittäminen tukee näitä trendejä.

Anttila uskoo, että Kalajoella on hyvät mahdollisuudet laajentua matkailukeskuksena kesäkauden ulkopuolelle. Saaristoon ja merelle voidaan tuoda monenlaisia, matkailijoita – ja myös paikkakuntalaisia – kiinnostavia, erityisiä aktiviteetteja.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Voimme hyödyntää arvokkaita perinteitämme ja rannikkomme luonnon erityispiirteitä sekä arktista lifestyleamme. Etunamme on aitous, monimuotoisuus ja toinen toistaan kiehtovammat tarinat. Aitous on ihan keskiössä. Me ihmiset haluamme aitoja kokemuksia ja olemme samalla kiinnostuneita oppimaan uutta asioista, osallistuminen on meille merkityksellistä, Anttila kertoo.

Anttilan mielestä on tärkeää kehittää rannikkoa laajasti, sillä isommilla kokonaisuuksia saavutetaan suurempi huomioarvo.

– On tärkeää tarkastella asioita asiakkaiden silmin, ilman kunta- ja maakuntarajoja, hän huomauttaa.

Koko rannikolla Anttila tarkoittaa aluetta Vaasasta Tornioon asti.

– Koko tämä rannikkoalue pitäisi brändätä. Yhdessä voimme muodostaa kiinnostavia palvelukokonaisuuksia.

Yksi Kalajoen ympärivuotisista vetovoimatekijöistä on saaristo. Meidän saaristomme etuna on, että siellä meri jäätyy eri tavalla kuin esimerkiksi Hiekkasärkillä. Esimerkiksi pyöräily, mikä on aina vain kovassa nosteessa, onnistuu talvella merenjäällä. Pyöräilijöille riittää muutenkin koettavaa Kalajoella.

– Intensiivisen työpäivän jälkeen kun käy näissä maisemissa pyörälenkin, niin virtaa arki-iltaan on aika kivasti, Anttila toteaa.

Kalajoki on myös kompakti pläjäys erilaisia maisemakuvia ja spotteja. Kun Hilmantorilla katselee kasitien suuntaan, on matkailukeskuksen modernissa sykkeessä, silti luonto on läsnä – selän takana aukeaa merimaisema hiekkarantoineen. Kävelymatkan päässä on Marinan alue, jonka rakentaminen on vielä kesken.

Myös palveluita löytyy monipuolisesti paikkakunnan pieneen kokoon nähden.

– Lisäksi kylien perinteistä voisi ammentaa varmasti paljon mielenkiintoista, Anttila pohtii.

Alueen merelliseen kehittämiseen kuuluu veneilyyn liittyvän palvelutuotannon kehittäminen. Tavoitteena on rakentaa veneilijöille inspiroivia esimerkkiretkeilyreitistöjä, joita Perämerellä veneilevät voivat hyödyntää. Reitistöissä kuvataan niitä mahdollisuuksia ja palveluita, mitä eri kohteilla on annettavana.

Veneilyn suosio on kasvanut koronan myötä. Alkuvuoden aikana Suomessa rekisteröitiin yli 22 prosenttia enemmän veneitä kuin vuosi sitten samaan aikaan. Anttila näkee, että veneilijöitä voidaan saada alueelle myös Ruotsista ja Norjasta. Suomen rannikon luonto on erilaista verrattuna naapurimaihin.

– Erilaisuus kiinnostaa. Sääolosuhteista riippuen tuosta vastarannalta Ruotsista pääsee moottoriveneellä tänne 3-4 tunnissa ja purjeveneellä päivässä.

Kalajoki ja koko rannikkoseutu ovat kiinnostavia kohteita myös esimerkiksi luontokuvaajille.

– Meillä esiintyy kiinnostavia ilmiöitä, kuten vaikkapa jääpallomeret, Anttila mainitsee.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä