Muualta Hillasta: Usva on hengenpelastaja ja sivutoiminen terapeutti – Katso videolta kuinka syyttömästä koirasta tuli syyllinen
Kauppiloitten ruislimpun kokoinen Vilpertti onkin tyttö: ”Koska emme voineet ottaa kotiimme karvaista eläintä, tartuimme vinkkiin”
Eszter Ujhelyi laittaa koirien kampaukset kuntoon – Yrityksen perustaminen ei kuitenkaan ollut helppoa
Kunnaneläinlääkärien työaika ei riitä millään: ”Koko ajan on tekemättömiä paperitöitä ja kalenteri täynnä”
Kaikki Suomen koirat on sirutettava ja merkittävä uuteen rekisteriin tämän vuoden aikana – Kalajoella koiria kasvattavan Timo Heikkisen mielestä siitä ei ole juurikaan lisävaivaa: "Mutta nykyisellä systeemilläkin olisi pärjätty"
Miia ja Ari Hirvelällä on lemmikkisiili, jonka piikit eivät pistä – Kämmenen kokoinen Sira valvoo yöt, tuhisee ärtyessään ja saattaa kakkia vaikka taskuun
Kalajokinen Carita Manninen toi poninsa takaisin sen kotitalliin emän luokse: "Eve tiesi heti, että tämä on koti, se käveli suoraan siihen karsinaan, missä se oli aina ollut" – Katso eläinten onnellinen jälleennäkeminen videolta
"Jos kerron Robinille lähteväni kauppaan, se antaa heti pitkän ostoslistan" – Anssi Ainali on opettanut papukaijansa puhumaan ja tekemään temppuja: Katso videot!
Halti on maailman kaunein suomenpystykorva – Kalajokisen Esa Nuoralan unelma hienosta metsästyskoirasta toteutui yli odotusten: "Tuntui kieltämättä aika hullulta mennä suomenpystykorvan kanssa Espanjaan"
Koiramaista kilpaurheilua – Piia Härkönen on treenannut agilitya jo kahdeksan vuotta: "Meillä viimeisin huikea muisto on viime syksyltä"
"Olen ihan ällikällä lyöty" – Jenni Siermalan pyörittämä Löytöeläinkoti aloitti toimintansa maanantaina
Tuija Seikkula puolustaa koiriaan mielipidekirjoituksessaan: "Koiramme eivät pääse hyppäämään piha-aidan yli, joten ohi voi kulkea ihan rauhassa"
Kanalan kotkotuksia -kolumni: Uusia terapeutteja – "Ehkäpä mieskin on huomannut, ettei uusista kanoista ainakaan mitään huonoa ole seurannut"
Viihtyisästä kanalasta on ilo kerätä monenkirjavia munia: Janika Isopahkala on hyödyntänyt kanalassaan kaikkea vanhaa, niin kaapin perukoilla lojuneet Marimekot kuin yli satavuotiaat mattopuutkin – Katso video kanalasta!
Kalajoelta lähtöisin oleva Matias Petäistö kouluttaa Erikoisjoukot tv-sarjassa -”Toinen kausi on ollut ensimmäistä rankempi”
”Videopelit ovat korvanneet pihapelit” –Timo Seikkula on huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta
Elokuussa kuudennen lapsensa saava Maija Uusitalo kaipaa lisää väriä vauvojen vaatteisiin: ”Body, jossa englanninlakuja on ehdoton suosikkini äitiyspakkauksessa”
Pohteen aluehallitus päätti Kalajoen akuuttiosaston kohtalosta: ”Tulemme taistelemaan viimeiseen asti”
Kalajoen hallintojohtaja Anette Törmänen-Lindqvist on irtisanoutunut – Kaupunginhallitus päätti toimintojen uudelleenjärjestelyistä
Miljoona roskapussia liikutti himankalaisia – Tänä vuonna kerääjiä oli yhteensä 30 ja palautettujen roskien määrä oli iso
Varhaiskasvatuskeskuksen rakentaminen Kalajoen keskustaan alkaa toukokuussa – Tekninen lautakunta valitsi urakoitsijat
Pohteen digitaalinen sote-keskus kiinni kaksi kertaa toukokuussa – ensimmäinen katkos tänä viikonloppuna
Eeva Heikkilä kirjoittaa mielipiteessään Kärkisjoentien tilanteesta: ”Sen huonoa kuntoa en osaa sanoin kuvata, on se niin järkyttävä”