Poliisikoiria koulutettiin Kalajoella – Ylivieskan poliisikoirat Eppu ja Rokka ovat palkittuja hengenpelastajia
Poliisin uudenvuodenyö oli kiireinen ja työllistävä: Ilotulitteita ammuttiin ihmisiä ja rakennuksia päin
Luottamus on poliisin keskeinen voimavara – "Kyläpoliisimalli voisi olla tulevaisuutta", sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen
Kalajokista miestä epäillään kahdesta tapon yrityksestä, riehui retkikirveellä yksityisasunnossa: "Toisella hengenlähtö oli hiuskarvan varassa"
Lauantaina sattuneessa Kalajoen ulosajossa kuoli nuori nainen – Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa
Kalajoella oli sunnuntaina paljon rattijuopumusepäilyjä – Poliisin liikennevalvonnassa puhallettiin myös törkeitä lukuja
Naisen käsilaukku varastettiin Hiekkasärkillä, mutta se löytyi myöhemmin ilman lompakkoa – Poliisi muistuttaa rahojen säilyttämisestä useammassa paikassa lomamatkalla
Poliisi ei palauta henkilöitä Ukrainaan – poliisi lykkää toistaiseksi Ukrainaan palautettavien ulkomaalaisten maasta poistamisten täytäntöönpanoa Ukrainan sodan vuoksi
Kalajokinen mies ammuttiin marraskuussa haulikolla Nivalassa – Syyttäjä on nostanut syytteen nivalalaismiestä vastaan
Kadonneen himankalaisnaisen etsintä oli Rokalle yksi työvuoro muiden joukossa, Tuomas Jämsälle iloinen osoitus läheisimmän työparin onnistuneesta koulutuksesta – poliisikoira ja koiranohjaaja jakavat kodin ja työn
Poliisikoira löysi kadonneeksi ilmoitetun naisen yöllä hangesta tuupertuneena Himangalla – Pakkasta oli 13 astetta
Syy kuuteen onnettomuuteen: Päihteitä liikaa ratin takana – Viime vuosi oli synkkä jokilaaksojen liikenteessä
Nivalan henkirikosta edelsi tuntia ennen kunnon tappelu Tuiskulan baarissa, se tiedetään tapahtumien kulusta – Tuiskulasta miehet lähtivät kotiutumaan eri autoilla, motiivi surmalle on edelleen epäselvä
Poliisi tutkii henkirikosta Nivalassa: Nivalalaisen miehen epäillään ampuneen haulikolla 29-vuotiaan kalajokisen miehen
Kalajoelta lähtöisin oleva Matias Petäistö kouluttaa Erikoisjoukot tv-sarjassa -”Toinen kausi on ollut ensimmäistä rankempi”
”Videopelit ovat korvanneet pihapelit” –Timo Seikkula on huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta
Pohteen aluehallitus päätti Kalajoen akuuttiosaston kohtalosta: ”Tulemme taistelemaan viimeiseen asti”
Kalajoen hallintojohtaja Anette Törmänen-Lindqvist on irtisanoutunut – Kaupunginhallitus päätti toimintojen uudelleenjärjestelyistä
Elokuussa kuudennen lapsensa saava Maija Uusitalo kaipaa lisää väriä vauvojen vaatteisiin: ”Body, jossa englanninlakuja on ehdoton suosikkini äitiyspakkauksessa”
Varhaiskasvatuskeskuksen rakentaminen Kalajoen keskustaan alkaa toukokuussa – Tekninen lautakunta valitsi urakoitsijat
Pohteen digitaalinen sote-keskus kiinni kaksi kertaa toukokuussa – ensimmäinen katkos tänä viikonloppuna
Eeva Heikkilä kirjoittaa mielipiteessään Kärkisjoentien tilanteesta: ”Sen huonoa kuntoa en osaa sanoin kuvata, on se niin järkyttävä”
Elokuussa kuudennen lapsensa saava Maija Uusitalo kaipaa lisää väriä vauvojen vaatteisiin: ”Body, jossa englanninlakuja on ehdoton suosikkini äitiyspakkauksessa”